Koukkukuljetus hoitaa kemikaalikonttien käsittelyn IMO-kentällä
Asiakkaidensa ulko- ja sisälogistiikka hoitava Koukkukuljetus on toiminut KIPin alueella jo vuodesta 1982 lähtien. Sittemmin yrityksen toiminta on laajentunut Kokkolan teollisuusalueelta myös muille teolllisuusalueille kuten Harjavaltaan, Poriin ja Siilinjärvelle.
”Näistä kolmesta teollisuusalueesta, joissa me toimimme on KIP kooltansa suurin niin alueen koon kuin toimijoiden määrän puolesta”, kertoo Koukkukuljetuksen toimitusjohtaja Petteri Jukkola.
Yritys on osa Valtasiirto konsernia ja koko konserni työllistää Kokkolassa, Porissa, Harjavallassa, sekä Siilinjärvellä toimipisteissään noin 240 henkilöä. Erilaisia koneita, joilla ylläpidetään teollisuusalueiden arkea, löytyy konsernilta melkein saman verran – eli noin 200 kappaletta.
KIPin alueella Koukkukuljetus Oy huolehtii kuljetusten lisäksi muun muassa alueen kunnossapidosta esimerkiksi pitämällä kulkuväylät vapaina niin lumesta, liukkaudesta kuin muistakin matkan teon hidasteista ja vaaroista.
”Uusin työ mitä me tehdään KIPin alueella, on vaarallisten kemikaalikonttien käsittely uudella IMO-kentällä.”
Jukkola kehuu IMO-kentän puitteiden olevan viimeisen päälle tehtyjä konttien turvalliseen varastoimiseen. Varaston hallinta sujuu vaikeuksitta, kun konteille on olemassa erinomainen seurantajärjestelmä.
KIP Infran IMO-kentän lisäksi Koukkukuljetusta työllistävät monet muut teollisuusalueen yritykset.
”Kun tuntee alueen toimijat ja materiaalivirrat, niin silloin me logistiikkayhtiönä voidaan järjestellä kuljetuksia niin, että niistä hyötyy mahdollisimman moni alueella toimiva laitos.”
Eri tehtaiden ja toimijoiden välistä yhteistyötä Jukkola pitää muutenkin KIPin vahvuutena.
”Yhteydenpito muiden toimijoiden kanssa on päivittäistä ja olemme aktiivisesti mukana ideoimassa sitä, miten asioita kannattaa täällä teollisuusalueella tehdä. Lisäksi kynnys kysyä neuvoa meiltä, on myös matalalla ja usein tuleekin viestiä, että miten teillä Koukkukuljetuksella asiat hoidettaisiin.”
Toimiminen prosessiteollisuuden ytimessä, jossa raaka-aineet muuttuvat nopeasti, asettavat omat haasteensa töiden tekemiselle.
”Täällä toimivan yrityksen on oltava hyvinkin joustava, sopeutuva ja muuntautumiskykyinen. Pitää olla itsekin mukana muutoksessa ja ketterä käänteissä.”
KIP Infran kanssa yrityksen yhteistyö on tuottanut vuosien varrella erilaisia kaivuutöitä infrarakentamiseen, halleja, hallinpohjia, kaapelointeja ja tienpohjia. Toiseen suuntaan yhteistyö on tapahtunut tilojen vuokraamisella. Koukkukuljetus on vuokrannut KIP Infralta esimerkiksi varastotiloja.