Toimitilaratkaisut
Vuokraamme Kokkolan Eteläisellä Suurteollisuusalueella tontteja ja toimitiloja sekä tarvittaessa rakennutamme asiakkaan tarvitsemat tilat.
Omistamme suurteollisuusalueella 19 rakennusta, joita vuokraamme ja kehitämme. Rakennuskanta koostuu eri tyyppisistä teollisuuden palvelutoimintoja tukevista toimitiloista, jotka soveltuvat muun muassa toimistokäyttöön, liiketiloiksi, varastointiin, sosiaalitiloiksi, ravintolatoimintaan sekä huolto- ja korjaamotiloiksi. Rakennusten yhteispinta-ala on noin 40 000 m².
Rakennutamme myös uusia tiloja sekä saneeraamme olemassa olevia alueen nykyisten ja alueelle tulevien toimijoiden tarpeisiin. Suunnitteluvaiheessa asiakas voi määrittää toiminnalliset tarpeensa ja haluamansa tilaominaisuudet, joiden pohjalta me hoidamme suunnittelun ohjauksen. Toteutusvaiheessa rakennutamme tilat, jotka niiden valmistuttua vuokraamme asiakkaalle. Asiakkaan edustajat osallistuvat sekä suunnittelu- että työmaakokouksiin joten he voivat siten vaikuttaa hankkeen eri vaiheessa tehtyihin ratkaisuihin.
Omistamme ja vuokraamme lisäksi kolme toimistokiinteistöä; Kokkolan iParkin, Yritystalo Evaldin ja Kokkolan Port Towerin, sekä teollisuuskiinteistön Kälviän Yritystilat. Rakennusten yhteispinta-ala on noin 18 000 m2.
Käynnissä olevia investointihankkeitamme ovat:
- Tuotantotila R124, räätälöity asiakkaan tarpeiden mukaan
Vapaana olevat tilat:
- Port Tower, Satamatie 330 67900 Kokkola, 5. krs, toimistotila 474,5 m2 – https://kokkola.toimitilapalvelut.fi/fi/toimitilat/satamatie-330-kokkola-2162
- Port Tower, Satamatie 330 67900 Kokkola, 2. krs, toimistotila 102 m2, vuokra 2 174,64 € / kk (alv 0 %), sähkömaksu 91,80 € / kk (alv 0 %) – https://kokkola.toimitilapalvelut.fi/fi/toimitilat/satamatie-330-kokkola-1146
- Port Tower, Satamatie 330 67900 Kokkola, 2. krs, toimistotila 17,3 m2, vuokra 368,84 € / kk (alv 0 %), sähkömaksu 15,57 € / kk (alv 0 %) – https://kokkola.toimitilapalvelut.fi/fi/toimitilat/satamatie-330-kokkola-1143
- Port Tower, Satamatie 330 67900 Kokkola, 3. krs, toimistotila 16 m2, vuokra 341,12 € / kk (alv 0 %), sähkömaksu 14,40 € / kk (alv 0 %) – https://kokkola.toimitilapalvelut.fi/fi/toimitilat/satamatie-330-kokkola
- iPark, Vaasantie 6 67100 Kokkola, 1. krs, toimistotila 49 m2 + 6 m2 (yhteiset tilat), vuokra 676,50 € / kk (alv 0 %), sähkömaksu 44,10 € / kk (alv 0 %) – https://kokkola.toimitilapalvelut.fi/fi/toimitilat/vaasantie-6-kokkola-108
- iPark, Vaasantie 6 67100 Kokkola, 1. krs, toimistotila 45,5 m2 + 8 m2 (yhteiset tilat), vuokra 658,05 € / kk (alv 0 %), sähkömaksu 40,95 € / kk (alv 0 %) – https://kokkola.toimitilapalvelut.fi/fi/toimitilat/vaasantie-6-kokkola-2172
- iPark, Vaasantie 6 67100 Kokkola, 1. krs, toimistotila 126 m2, vuokra 1 549,80 € / kk (alv 0 %), oma sähkösopimus – https://kokkola.toimitilapalvelut.fi/fi/toimitilat/vaasantie-6-kokkola-2199
- iPark, Vaasantie 6 67100 Kokkola, 1. krs, toimistotila 146 m2, vuokra 1 795,80 € / kk (alv 0 %), oma sähkösopimus – https://kokkola.toimitilapalvelut.fi/fi/toimitilat/vaasantie-6-kokkola-2197
- Lahdenperäntie 5 67900 Kokkola, 2. krs, toimistotila 102 m2, vuokra 949,62 € (alv 0 %) – https://kokkola.toimitilapalvelut.fi/fi/toimitilat/lahdenperantie-5-kokkola
- Innogate, Teknologiakatu 7 67100 Kokkola, 2. krs, toimistotila 233 m2, vuokra 4 664,00 € / kk (alv 0 %), vuokra sis. sähkö ja siivous – https://kokkola.toimitilapalvelut.fi/fi/toimitilat/teknologiakatu-7-kokkola
- R115 Kerhotalo, Kemirantie 7 67900 Kokkola
Lisätietoja tiloista: Pia Kinnunen, toimitusjohtaja, 044-780 9099, pia.kinnunen@kipinfra.fi
TAI Kristian Vähähyyppä, kiinteistöpäällikkö, 050-558 7707, kristian.vahahyyppa@kipinfra.fi